1. Etusivu
  2. | Verkkolehti

Konttiviesti 2020

04.09.2020

Pääkirjoitus
 

Kuluva vuosi on 24. yrittäjyysvuoteni ja varmasti niistä kaikista erikoisin, sillä olemme onnistuneet tässä haasteellisessa ajassa kasvattamaan liikevaihtoamme. Varauduimme ensin myynnin laskuun, mutta tiimimme on työskennellyt uskomattomalla draivilla kotona etätöitä tehden. Johtamisen kannalta etätyö oli aluksi haastavaa, koska niin moni asia muuttui yhtäkkiä ja tuntui siltä, ettei homma pysy käsissä. Mutta kun hyviä tuloksia alkoi näkyä, ei voinut kuin hämmentyä. Näyttää siltä, että vaihtelu virkistää ja kotona pystyy keskittymään hommiin täysillä. Ja onhan meillä kaikki työvälineet ja softat olleet verkossa jo pitkään. Piti vain katkaista se "napanuora".

Päätimme alkukeväästä varatua tuleviin haasteisiin ottamalla maahantuontiin kokonaan uuden konttituotteen. Saksalaiset BOS-kontit on nyt lanseerattu ja vastaanotto on ollut hyvää. Koko elokuun vietimme BOS-konttien kanssa asuntomessuilla ja lomat pidettiin lyhennettyinä. On upeata huomata, miten kaikki ovat valmiita joustamaan, jotta yrityksen menestyminen jatkuu. BOS-kontit ovat tuoneet uutta asiakasvirtaa: asiakkaina on nyt enemmän yksityisiä ja myös työpäivät ovat saaneet siitä erilaista sisältöä. "Bossit" ovat edullisia ja niitä on kustannustehokasta säilöä ja kuljettaa. Tämä tekee niistä suosittuja sekä yritysten että yksityisten keskuudessa. Yhteiskunnan jakamia koronatukia toiminnan laajentamiseen emme hakeneet. Katsomme, että tukirahat on jaettava niitä eniten tarvitseville.   

Korona-aika on vaikuttanut yrityksemme toimintaan myös poikkeavina vuokrakyselyinä. On kysytty vainajakontteja, koronatestauskontteja ja vierailukontteja. Tälläkin hetkellä koronatestauskontteja on vuokralla eri puolilla Suomea. Vainajakontteja emme onneksi joutuneet toimittamaan, sillä tällöin Suomessa olisi ollut päällä katastrofaalinen tilanne. Pakastekontit pääsivät onneksi ihan muihin vuokratöihin. Ehkä kaikista yllättävin ja ainakin söpöin konttitilaus oli kuitenkin Vaasan Sähkön Revoltilta tilaama "Rakkauskontti". Toimitimme pinkin värisen merikontin Revoltille jatkokäsittelyyn ja kuvataiteilija Teemu Keisterin käsissä kontista tuli värikäs Rakkauskontti, joka kiertää ympäri Suomea vieden rakkauden sähköistä ilosanomaa.  

Huomenna lauantaina vietämme Suomessa Yrittäjän päivää ja nostan maljan kaikille kollegoilleni. Yrittäjyys on niin kova laji, että jokaista joka ottaa yrittäjänä vastuun omasta ja myös muiden elämästä - on syytä arvostaa ja juhlistaa. 

Olemme kansakuntana pärjänneet Covid-19 -tautia vastaan toistaiseksi erittäin hyvin. Toivon hallitukselta suurta viisautta elinkeinorajoituksia antaessaan ja valtionlainaa ottaessaan.  

"Tauti tanssi talvitiellä" kirjoitti tamperelainen kirjailija Lauri Viita. Toivotaan, että korona ei tanssi vuonna 2021.
Olkaamme siis vastuullisia ja pysykäämme kaikki terveinä.  

Lisäämme vuosijulkaisuun sivuja sitä mukaa, kun artikkeleita valmistuu.
Mukavia lukuhetkiä Konttiviestin parissa. 


Etätyössä 4.9.2020

Sarianne Reinikkala
konttikeisarinna