1. Etusivu
  2. | Verkkolehti

Konttiviesti 2018

28.08.2018

Pääkirjoitus 

Ilokseni voin todeta, että olemme huomanneet Suomen talouden sekä viennin selkeää virkistäytymistä. Konttien kasvava kysyntä luo paineita hyvälle asiakaspalvelulle. Haluamme tehdä kontin ostamisen mahdollisimman helpoksi ja tahdomme palvella asiakkaitamme aina vain paremmin.  Keväällä aloitimme verkkokauppamme uudistamisen jo kolmannen kerran vuoden 1999 jälkeen ja ensi vuonna kauppa täyttääkin mahtavat 20 vuotta. Uusittu kontti.fi -kauppa valmistui syyskuun puolivälissä täysin uusin ominaisuuksin. Jatkossa voimme antaa eri asiakasryhmille kanta-asiakashintoja ja tästä kerromme asiakkaillemme myöhemmin lisää. Uusi sivusto on entistä selkeämpi ja tarjouksen pyytäminen ja konttien ostaminen on helppoa. Sivustolle on myös lisätty tavallisimmista konteista 3D-kuvia ja tuotevideoita.   

Yrityksemme on myös avannut uuden www.konttiblogi.fi sivuston, johon blogitiimimme kirjoittaa artikkeleita konttien käytöstä. Sivustolla on sekä perustietoa että miten kontteja käytetään hyvin moninaisissa tilanteissa: logistiikassa, asumisessa tai oikeastaan ihan missä vain. Sivusto palvelee sekä konttifaneja että konttien perustietoa hakevia. 

Kesän lopulla olimme mukana Habitare-messujen logistiikassa ja jaoimme asiakkaillemme jälleen kerran runsaan määrän messulippuja. Habitare-traditiomme alkoi upeasta Kaisa Blomstedin toteuttamasta Konttikylästä vuonna 2007 ja on jatkunut siitä jo yli kymmenen vuotta. Tänäkin vuonna näimme messuilla konteista tehtyjä osastoja ja voimme todeta, että messuosastoiksi modifioidut merikontit ovat tulleet osaksi Habitaren omaa messudesignia. 

Syksyllä jatkamme asiakaspalvelumme ja verkkopalvelujemme kehittämistä ja teemme jälleen tätä verkkolehteä artikkeli artikkelilta eteenpäin. Suosittelen myös tutustumaan uuteen konttiblogiimme

Nautinnollisia lukuhetkiä ja hyvää syksyä!   


Sarianne Reinikkala