1. Etusivu
  2. | Verkkolehti

Logistiikka- Kuljetus 2015 messut

01.06.2015

Pohjoismaiden suurin logistiikka- ja kuljetusalan tapahtuma järjestettiin toukokuussa Helsingin Messukeskuksessa.

Teollisuuden, kaupan ja logistiikan palvelutarjoajien Logistiikka-Kuljetus -messut järjestetään joka kolmas vuosi. Tapahtuma esittelee logistiikkapalvelut, ICT-ratkaisut, kuljetuskaluston, päällirakenteet, trukit, materiaalikäsittelyn ja komponentit. Tapahtumaan osallistui 299 yritystä. Kävijät olivat tyytyväisiä laajaan alan tapahtumaan, joka täytti Messukeskuksen viisi hallia ja levittäytyi ulkoalueelle.

Tänä vuonna Finncontainers toimi yhteistyössä Helsingin Sataman kanssa. Olimme mukana yhteisosastolla muutaman muun Vuosaaren satamassa toimivan kanssa. Messuosastolla olivat toimitusjohtaja Sarianne Reinikkalan ohella Jari Kuosmanen, Tommi Uponen sekä Rebecca Reinikkala. Messuilla lanseerasimme yhdessä Platinoro Oy:n kanssa hopeisen konttikorun, jota on saatavilla verkkokaupastamme eri variaatioilla. Platinoroa edusti messuilla Jaakko Laakso.

Torstaina ja perjantaina tehtyjen kävijäkyselyiden perusteella 80 % kävijöistä oli tyytyväisiä laajaan alan tapahtumaan ja 87 % tulee varmasti tai todennäköisesti tapahtumaan myös seuraavalla kerralla. Kyselyyn vastasi 291 kävijää. Kaiken kaikkiaan messut olivat kuitenkin aiempia hiljaisemmat ja kävijöitä oli vähemmän kun aiempina vuosina. Jo alkanut lomakausi verotti varmasti jonkin verran kävijämäärää ja opiskelijoita oli vähän aiempaan verrattuna. Siitä huolimatta messuilla solmittiin hyviä uusia kontakteja.

Haluamme kiittää kävijöitä, mukana olleita yrityksiä sekä yhteistyökumppaneitamme!

Lähde: Messukeskus
Kuvat: Helsingin Satama