1. Etusivu
  2. | Uutiset

Varustelimme kuntosalikontin rahtilaivan henkilökunnalle

19.09.2019

Teimme uuteen merikonttiin varustelut asiakkaan toiveiden mukaisesti ja toimitimme kontin Tukholmaan.

 

Olimme toteuttamassa projektia, jossa tarkoituksena oli tehdä kontti kuntosalitarkoitukseen rahtilaivan kannelle. Muutoksia joita tehtiin oli eristys, ikkuna, päätyovien poisto ja erillinen käyntiovi. Kontti sijoitettiin laivan kannelle, joten olosuhteet oli huomioitava muutostöitä tehdessä.

Maalipinta joutuu koville johtuen sään vaihteluista, kuten auringon paisteesta, tuulesta ja sateesta ja ne tuli ottaa huomioon. Tällaisessa tapauksessa myös läpiviennit ja aukotukset on tehtävä kovat olosuhteet huomioon ottaen. Kontti on mahdollista maalata asiakkaan toivomaan väriin ja myös ikkunoiden ja ovien ulkonäköön ja sijaintiin on mahdollista vaikuttaa jo suunnitteluvaiheessa.

Sisälle asennettiin kuntosaliharjoitteluun vaadittavia laitteita ja varusteita. Kontteja voi siis hyödyntää mitä erilaisissa tarpeissa. Tällaisen kontin varusteluun tulee varata aikaa noin kaksi viikkoa. Varustelut tehdään siistissä sisähallissa Helsingin Vuosaaressa.

Ota yhteyttä missä tahansa konttivarusteluun liittyvässä kysymyksessä soittamalla tai täyttämällä tarjouspyyntölomake. Erittäin suosittu konttichattimme palvelee arkisin klo 8-17.

Henkilöhaastattelu - Haastateltavana asiakkuusjohtaja Tommi Uponen

Konttiviesti 2013

Henkilöhaastattelu - haastateltavana Rebecca Reinikkala

Konttiviesti 2012

Ansiomerkki Finncontainersiin