1. Etusivu
  2. | Uutiset

Eira Open Air -kuntokeskus toiminnassa jälleen tänä kesänä

23.05.2019

Eira Open Air konsepti avattiin ensimmäisen kerran yleisölle vuoden 2017 kesänä ja on saanut jatkoa jo kahden kesän ajan.

Helsingin Eiranrantaan avattiin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna vuonna 2017 Eira Open Air -kuntokeskus. Paikan perustajat ovat kuntosaliyrittäjä ja personal trainer Nikolai Babitzin sekä Panu Palmu. Finncontainers toimitti kuntokeskuksen pohjaksi 20-jalkaisen uuden merirahtikontin, joka muokattiin tarkoitukseen sopivaksi. Vuosaaren varusteluhallissamme kontin ulkopuolelle hitsattiin palkit, joihin leuanveto- ja muut telineet kiinnitettiin. Lisäksi kontin sisäpuolelle rakennettiin hyllyt ja telineet levytankoja ja muita väineitä varten. Kontti maalattiin erikseen kuntosalin brändisävyyn eli mustaksi.

Idea ulkokuntosalille tuli Kalifornian Venice-beachin legendaariselta Muscle Beach Gym -ulkosalilta, jossa esimerkiksi Arnold Schwarzenegger loi pohjan menestykselleen. Ulkosalilla on levypainoja ja -tankoja sekä kahvakuulia, käsipainoja, punnerruspenkkejä ja muita kuntoiluvälineitä. Ulkoliikuntakeskuksen on tarkoitus laajentua tulevien kesien aikana vaiheittain täysimittaiseksi ulkosaliksi. Eiranrannassta säävarauksella toimiva kuntokeskus on kuntovalmentajan valvoma.

Eira open air täydentää kaupungin omia liikuntapalveluita ja lähiliikuntaverkkoa. Tällaisella kesäpalvelulla on potentiaalia täyttää vaativankin kuntosalikävijän vaatimukset, jollaisia kaupungin puolesta ei ole mahdollista toteuttaa.

Teksti: Rebecca Reinikkala