Tietotekniikan hyödyntäjä
Tietotekniikan hyödyntäminen on ollut liiketoiminnan kehittämisen ydin. Vuonna 1999 Finncontainers osallistui suomalais-eurooppalaiseen XML/EDI -projektiin, jossa tehtiin nykyisinkin käytössä oleva ensimmäinen kuljetusalan XML-sovellus. Samana vuonna rakennettiin alan ensimmäisen konttien kuvat ja kuntotiedot sisältävän verkkokauppa, joka toimii nykyisin nimellä kontti.fi.

kontt.fi

TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry valitsi Finncontainersin vuoden 2000
EDISTYJÄ
-ehdokkaaksi.

Yritys oli vuonna 2001 mukana Helsingin kauppakamarin verkkolaskutuspilotissa, jossa selvitettiin sähköistä laskuttamista. Ensimmäisen verkkolasku vastaanotettiin
joulukuussa 2002.

Sähköinen taloushallinto ja kirjanpito on ollut yrityksessä käytössä jo pitkään ja verkkolaskuja alettiin lähettää vuonna 2010. SEPA maksut otettiin käyttöön syksyn 2010 aikana. 

Toimitusjohtaja Sarianne Reinikkala toimii Tieken eBusiness Forum -seminaarien puheenjohtajana ja on Tekesin valtuuskunnan jäsen. Hän on käynyt luennoimassa  sähköisestä taloushallinnosta ja verkkolaskutuksesta sekä kotimaassa että ulkomailla.